Told you so. 

Tätähän mä jankutin koko alkuvuoden, ja niinhän siinä sit kävi. 

Minä en ole valmistunut 2 vuoden päästä kosmetologiksi. En siis pääse vielä (jos koskaan) suorittamaan unelmieni tutkintoa. Tämä siis tarkoittaa, että minua ei hyväksytty kouluun,jossa tätä tutkintoa voi suorittaa. How crappy I felt. Feel.....

Kuinka paska ihmisen täytyy olla? Ainaki siltä se nyt tuntuu. Oon vaan valinnu niin väärän alan,ettei mitää rajaa. Kaikki teinit/pissikset hakee just tälle alalle. About 150 hakijaa..18 valitaan. Oiskohan mun kenties pitäny tajuta et mun todennäkösyydet ei välttämät ollu kovin hyvät? Mielessä vaan käy toistuvasti ajatus,millä 5 keskiarvon oppilaat pääsee yhtää minnekkään?? Täytyy seuraavaks hakee autoalalle. Ehkä mä sinne pääsen. Jos en, ni haen siivoojaks. Ehkä se on mun kohtaloni! 

Mun ainut jäljellä oleva vaihtoehto on siis enää hotelli-ja ravintola-ala. Tieto niiden opiskelijaks ottamisest tulee joskus kesäkuun puoles välis. Kiva sinne asti odotella,vieläpä ehkä seki turhaa.  Se on mun sellanen 2-vaihtoehto,koska jo tosi nuorena mulle tuli yhtäkkiä sellane ajatus,et tahdon olla vastaanottovirkailija! Mutta! siinä alalla on valllltavasti kaikkee sellasta,mitä minä en sitte taida. Esimerkiks kokkausta. Nononono. NO! Niin tyhmältä ku se kuulostaaki,mä vaan enää niinnn kovasti toivon,et pääsisin edes sinne,koska mun on pakko päästä muuttaan J:n kans yhteen. En todellakaa halua jäädä tänne pikkukylään homehtuun. Ja siis: jos ei saa kaupungista opiskelupaikkaa = ei saa sitte asuntookaa. Paitsi ehkä parin vuoden jonottamisen jälkee. And I need the apartment THIS FALL. I need to get together with him. Ja tekeehän sitä nuoret nykypäivänä, et alaa vaihdellaan ja kokeillaan. Ehkä munki sit täytyy. 

Mua vaan tällä hetkellä ärsyttää suunnattomasti se, miks samoilla ihmisillä käy jatkuvasti joko paska tai hyvä tsägä. Tuntuu et toisten ei tarvi kohdata mitää esteitä elämässään. Argh! Frustration. 

Kaikkein ironisinta täs on se, et mähän menin yläasteen jälkeen tälle alalle,mut lopetimpa kesken,ku en kertakaikkiaan kestäny sitä kokkausta. Nyt oon 3 vuoden jälkeen menos takas samaan. En tiedä pitäskö itkee vai nauraa. Mut tää vaan on mun tilanne. 

Mun mielest mielenkiintosta tulee oleen se, mis mä oikeesti oon vaik 5 vuoden pääst. Oonko mä sillon vastaanottovirkailija..onnellinen työssäni. Oonko kosmari. Vielä onnellisempi työssäni. Vai oonko kerjäläisenä ojan pohjalla. Veikkaan kolmatta,koska ilmeisesti oon ihmiskunnan pahin epäonnistuja. Sori vaan, mut siltä musta nyt tuntuu :D 

Pessimisti ei pety,vai pettyykö?