I have a problem..

Or do I? 

Joskus tapahtuu asioita jotka ei mee ihan oman pään mukaan. Ne asiat saattaa sit harmittaa tosi suuresti, mut minkäs teet,ku mitää ei oo tehtävis? Kysymys kuuluuki, et miten niistä päästään yli. Jokaisel ihmisel on varmasti oma tapansa käsitellä asioita,enkä oikein tiedä mikä mun on. Veikkaisin, et mä en yleensä vaa halua edes ajatella niitä,koska se luonnollisesti vaa lisää pahaa oloa. Huuh. Taas jos ei mieti, ne kuitenki jää kummitteleen mielen perukoille. Ärsyttävää! Vihaan tätä tunnetta ehkä eniten. Itsessäni on vikana myös se, et ajattelen näitä asioita aika pitkään. Mietin vastauksia kysymyksiin. Oh Jesus,kumpa en vaa ois saanu tätäkää selville. Varsinki ku on yö,enkä edes saa viel nukutuks. 

Mul oli tnä huono päivä. Heräsin omasta mielestä ihan liian aikasin siskon jatkuvaan papatukseen. Oisin vaa halunnu vielä nukkua, sitähän mä vaan oon tässä tehnyki, ku on noi kirjotukset juuri päättyneet. 

Mullahan on siis maailman herttaisin ja suloisin poikaystävä,josta mun muutamat sukulaiset ei satu pitämään. Mun päähän on istutettu ajatus, et nuorena ei sais seurustella vakavasti. Sitä on jankutettu mulle niin kauan, et musta tuntuu, et alan koht itekin uskomaan siihen. ''Pitää elää'' on ne sanoneet. Tästä johtuen oonki alkanu miettiin mitä se oikeestaan tarkottaa. Mikä hyöty on hyppiä sängystä toiseen? Myönnän, et se on ehkä hauskaa ja hetkellisesti hienoo, mut ei kukaa sellasta jaksa loputtomiin.Sehän on aika tunteetonta hommaa, eikä musta ois siihen. Kyl kaikki kuitenki tarviii oikeeta rakkautta jossain vaiheessa elämäänsä. Itseasias ainaki ite tiedän suhteellisen monia nuoria,jotka on jo vakavassa suhteessa. Onko se väärin? Pitäskö mun jättää kenties mun elämäni rakkaus ja alkaa ''elään'' vaan koska muut mua painostaa? 

Kiukuissani aloin tietysti puhumaan tästä poikaystävälle (jonka voisin muuten tässä vaiheessa nimetä vaikka J:ksi). Kiusaan sitä ihan liian usein kiukunpuuskillani, ja yleensä se on se joka vaan kuuntelee. Miltä kuulostaa,hehhe :b Kävin tosiaan viikonloppuna baarissa ja voin sanoo,et henkilökohtasesti se on aika perseestä jos seurustelee,koska yleensähän baareissa kaikki aina iskee/kattelee toisiaan yms. Illan päätteeks sain tavata yhden mielettömän söpön jätkän,jonka luo me kaverin kans oikeestaa päädyttii myös jatkoille. Ok,nothing happened, mut jos oisin sinkku,oisin varmasti iskeny sen itelleni :b mul on sellanen ongelma,et 'ihastun' ihan liian helposti ihmisiin. Tästä liittyen sit jankutin J:lle, et pitäskö munki vaa alkaa elää. Miten pahalta tollanen toisesta tuntuu? Oon iha hirvee ihminen, mut kännissä perusluonteeltani aika flirtti. En tajua,en vaa maha sille mitää. Oiskoha siihe jotai hoitoa..:p 

Tää yhtälö on sinänsä aika hassu, et mun ja J:n välinen rakkaus on sitä syvintä mahdollista, mut silti toisinaan ajattelen, oisko mun vaa parempi olla ''villi ja vapaa'', eläisimpä ainaki elämääni (ainaki muiden mielestä). Ois kiva tietää painiiko kukaa muu tän ongelman kanssa. J on mun koko elämä, enkä kestä ajatusta sen menettämisestä, mut miks silti mietin näitä asioita? Onko mun mieleni muiden myrkyttämä? Pelkään et ku istun vanhana keinutuolissa niin harmittelen,miks en pitäny nuorena hauskaa. 

Tää oli tärkee aihe, ois ollu tulossa jossain vaiheessa jokatapaukses. Me ollaan siis seurusteltu yli vuosi, ja tarkotus ois muuttaa syksyllä yhteen. J antaa mun elämälle sisällön. How important is that? 

how cute is he?