I can't believe it's over.

Melkein puolen vuoden ajan oon varmaan unissanikin stressannut sitä, jatkuuko mun ja J:n etäsuhde vielä ainakin vuoden, vai päättykö sen aiheuttama tuska,piina ja ikävä viimeistään tänä syksynä. No nyt se on tiedossa. SE PÄÄTTYY!!! Nopeasti käännettynä tuo asia oli siis kiinni aivan ja pelkästään siitä, saanko opiskelupaikkaa Helsingin suunnalta = saanko myöskään asuntoa. Minähän tunnetusti olen niin ''sukka'' koulussa, et ihan aiheellisesti sain jännittää pääseekö yhtää mihinkää. Nyt se on tosiaankin tiedossa!!!! Tänään luin nimeni kouluun päässeiden listasta, jonka jälkeen pärähdin totaaliseen itkuun. Onnenkyyneleitätietysti. En kyennyt mitään seuraavaan 5 minuuttiin edes puhumaan, vollotin vaan J:n sylissä. Tiesin että niin tulisi käymään, koska kaikkien niiden kuukausien paineet ja stressit purkautu just sillä ilon hetkellä. Huikee tunne musta oli myös se, kun selasin sitä loputonta nimilistaa netissä ja J oli mun vierellä, niin tunsin sen sydämen lyönnit ikäänku hakkaavan munki läpi,melkein yhtä lujaa ku mun. Ja ihanku oisin kuullu meidän molempien sykkeet selkeesti. Musta se oli aika aww siks, et siitä huomas miten paljo seki sitä jänniti, vaikka yleensä sil on tosi rauhallinen syke. (: Aws. <3

En tiä, enkai taida oikein vieläkää käsittää sitä. Sitä on joutunu miettii nii pitkään, ja sitku se selviääkin ihan hetkessä. Musta tuntuu et oikeestaan ekaa kertaa mun elämäs tapahtuu jokin suurempi muutos. Oon aina junnannu vaa paikallani ja asunu samassa paikassa koko ikäni. Lukion käyminenkää ei oikeestaa eronnu mitenkää peruskoulusta, vaikka oli eri paikkakunnallaki. Nyt lähtee oikeesti ihan eri suuntaan ja omilleen. Tai no, onneks muutan ton yhden höpön kans, yksin muuttaminen on paljo pelottavampaa. Tiedän kyl, et mua jää kotopuoles moni kaipaamaa, koska saatan joskus olla aika ilopilleri :b tietty mustakin tuntuu pahalta jättää äiti ja muut, ku tiedän et seki tulee olee sit huolesta kipeenä, mut mun on vaan pakko ajatella vaihteeks itteeni ja rakentaa oma tulevaisuus. Ja niin se kai vaan on, et vanhempien pitää vaa hyväksyy se et lapset lentää pesästä. And it's not like se ois joku ikuinen hyvästit, tietystihä sitä tulee aina käytyy kotona. Munkin kotona on vaan jotenkin totuttu siihen et oon aina ollu sielä. Siks nytki tää varmasti tuntuu monesta oudolle. Aika hassua muuten et nyt puhun asunnon saamisest sillei ku se ois satavarma juttu, vaik ei kai välttämät oo kun on niin ruuhkaa. Luotan vaa siihen et niiden opiskelija-asuntosäätiöiden on vähän niinku pakko hommata se, et pääsee käymää koulua. 

Huuh. Tuntuu ku oisin vieläki täysin häkeltyny tätä kirjottaessani. On niin vaikee kuvitella sitäkin millasta oikee arki J:n kanssa on, ku on kokoajan yhdessä. Joojoo, tiedän kyl et siinä saattaa tulla niitä erimielisyyksä yms. Ne ei vaan paljoo paina, niin kauan ollaan taisteltu tässä etäpaskassa :b  En malta odottaa et pääsen elää just sitä arkee J:n kanssa ja alottaa ihan alusta yhteisessä kodissa. :) veikkaan et mut on tehty just siihen normaaliin, ihanaan arkeen, eikä niinkää mihinkää bilerillutteluu. Ootan sitä niin innolla. Sanoinko sen jo..;D  Huh. Taisin sanoo jo kaiken oleellisen. :) Tämä se taitaa olla se meidän palkinto sit :)

Nyt on muute vaa sellane olo et koska mennää Ikeaa!!!!! HIHI :)   I am so happy.